lauantai 8. marraskuuta 2008

Lehdet ovat tippuneet

Aloitin polven kuntouttamisen noin neljä kuukautta sitten. Kepeillä kävelyn jälkeen sain alkaa pikku hiljaa pyöräilemään ja sitä kautta juoksemaan. Fyssakeskuksen kuntosalilla on juoksumatto, jota käytin joka päivä monen kuukauden ajan. Juoksumatto on sijoitettu ikkunan eteen, jotta kävellessä/juostessa voi katsella ulos. Ensimmäisen kerran, kun aloin juoksemaan katselin sadan metrin päässä olevaa puuta. Puussa oli vihreät lehdet ja niitä oli paljon. Viikko viikolta seurasin kyseistä puuta ja mietiskelin mukavia asioita.
Puu oli minulle tietynlainen motivaation lähde. Halusin päästä hyvään kuntoon ennen kuin puusta tippuu kaikki lehdet. Onnistuin mielestäni hyvin! Perjantaina katselin ikkunasta viimeisen kerran ja lehtien värit olivat kellastuneet. Muutama lehti oli vielä jäljellä...

Nyt urakka on lopulta ohi. Kuntoutus on ollut äärettömän rankkaa. Minulla ei ole ollut aikaa rentoutua. Vapaa-aikaa on ollut niin vähän. Nyt voin oikeasti alkaa nauttimaan treenauksesta muiden likkojen kanssa ja pelata ihan oikeaa lentopalloa.
Onhan se tottakai haikeaa lopettaa kuntoutus. Olen työskennellyt fyssarini Evan kanssa joka päivä neljä tuntia. Me olemme olleet loistava tiimi ja olemme saaneet nauraa todella paljon. Polvi parantui nopeaa vauhtia ja uskon, että hyvällä yhteistyöllä on ollut osuutta asiaan. Olen itse pysynyt suht "järjissäni" ja aina jaksanut painaa sata lasissa.

Olen nyt erittäin väsynyt. Tuntuu, että kaikki stressi on purkautunut pois. Tiistaina pelaamme seuraavan pelin kotona ja otamme siitä voiton. Numero kaksi Noora Linnarinne astelee kentälle ensimmäistä kertaa kotipelissä. Aivan mahtavaa!

Noora Lotta

Ei kommentteja: