torstai 29. marraskuuta 2007

Linja-autossa on myös tunnelmaa

Tänään on vapaa ilta harjoituksista ja ajattelin päivittää blogia. Eilen pelattiin Saksan Cupin peli Dresdenissä ja hävittiin ottelu 3-1. Pelattiin hyvin ja varsinkin meidän puolustus oli loistavaa. Vastustajan pelaajat olivat fyysisesti vahvoja. Heidän lyöntikorkeudet olivat aika huimia, mutta siitä huolimatta me otettiin enemmän torjuntoja kuin vastustaja. Itse pääsin kentälle toisen erän lopussa ja pelasin loppuun asti muutamaa vaihtoa lukuunottamatta. Peli kulki ihan kivasti. Sain pari torjuntaa ja pari ässää. Olen oikein tyytyväinen! ;) Lopputulos tosin on erittäin huono...Cupin pelit loppuivat sitten siihen.

On tämä matkustaminen aika hurjaa. Eilen lähdettiin Dresdeniin aamu kahdeksalta ja saavuttiin perille neljältä (600 km matkaa). Peli alkoi puoli kahdeksalta ja päästiin lähtemään kotimatkalle yhdeltätoista. Saavuimme Leverkuseniin puoli kuusi aamulla. Huh huh! En saa oikein nukuttua bussissa, joten väsymys oli kova. No, siitä sitten nukkumaan ja kello herätti jo kymmeneltä, koska meillä oli ohjelmassa käsipuntti. Olo oli todella väsynyt ja sekava, mutta uskon että pieni treeni teki hyvää. Matkustus on niin rankkaa jaloille, joten oli kiva saada kroppaa hereille. Puntin jälkeen menin vielä hierontaan, joten olo on nyt erittäin väsynyt ja rentoutunut. Onneksi on vapaa ilta ja saa taas ladattua uutta energiaa.

Lauantaina lähdetään taas pitkälle vieraspelimatkalle Berliiniin. Meidän peli alkaa sunnuntaina neljältä, jonka jälkeen matkustamme taas noin 600 km kotiin. Kahden viikon aikana meillä on ollut neljä pitkää vieraspeli matkaa. Onneksi ensi viikolla on kotipeli! =)

Kohta vaihtuu taas kuukausi. Viikot täällä menee niin nopeasti. Reeniä on koko ajan ja keskittymistä peleihin ja tietysti matkustamista. Odotan jo innolla joulua ja perheen näkemistä. 31.12 lennämme Suomeen ja juhlimme Uutta Vuotta Hämeenlinnassa. Sehr gut!

Vielä pitäisi jaksaa puristaa vähän aikaa. Me pidetään Joonaksen kanssa omat pikkujoulut kotona ja odotamme jouluaattoa. Lunta ja pakkasta odotellessa...;)

maanantai 19. marraskuuta 2007

Hiphurraa!

Viime viikko meni harjoitellessa ja lauantaina päästiin vihdoinkin pelien makuun. Lensimme aamulla Berliiniin, lepäsimme hotellilla vähän aikaa ja sitten suuntasimme kohti hallia. Peli oli meille todella tärkeä, koska haluamme päästä sarjassa kuuden parhaan joukkoon.

Pelissä oli vielä extralatausta, koska vastustajan valmentaja työskenteli viime vuonna Leverkusenin paidassa. Sain ottelussa paljon vastuuta. Pääsin ensimmäistä kertaa aloitukseen ja alun jälkeen taululla komeili luvut 10-1 meidän hyväksi. Nosto toimi, syöttö oli paha, hyökkäys tappava ja passit osuivat kohdalleen. Pikku hiljaa pelin edetessä Köpenicker pääsi peliin mukaan ja molemmin puolin verkkoa käytin huimaa taistelua.
Voitimme ottelun lopulta 3-1! Aivan mahtavaa! Pääsin pelaamaan ja onnistuin mielestäni hyvin. Nyt on mukava jatkaa harjoittelua ja kohti seuraavia pelejä. Itseluottamusta tuli paljon lisää meidän joukkueelle. Toivottavasti voittoputki jatkuu ensi viikonloppuna...;)

Saksassa ilma on tällä hetkellä aika syksyinen. Vettä sataa ja puista tippuu lehdet. Aika hassultahan se tuntuu näin marraskuun lopussa, mutta kaikkeen tottuu.

Paljon halauksia kaikille!

maanantai 12. marraskuuta 2007

Back in business

Uusi viikko lähtee taas käyntiin! Tällä viikolla meillä on ohjelmassa muutama harkkapeli ja lauantaina (liigapeli) vieraspeli Hampurissa. Kolmen viikon ottelutauko on kohta ohi ja voidaan taas palata tositoimiin! Aivan huippua! ;)

Viime viikko oli ehkä fyysisesti ja henkisesti rankin Saksanmaalla. Reenattiin todella kovaa ja väsymys oli kova. Onneksi rakas sisko Sohvi ja kaiffari Kaisa tulivat vierailulle viikonloppuna. Lauantaina shoppailtiin Kölnissä (yllätys yllätys) ja kauhukaksikko osti niin paljon kenkiä ettei ole ennen nähty. Todettiin kyllä se, että ostoskadun tutkimiseen tarvittaisiin vähintään kaksi kokonaista päivää. Minusta paras ostos oli Kaisan Deutschland-pipo. Kyllä nyt kelpaa kulkea Kausalassa kovassa pakkasessa...
Naurettiin kyllä niin paljon viikonlopun aikana, että vatsalihakset on kipeenä. Kielimuuri tuli meitä välillä vastaan, mutta aina saatiin sitä mitä haluttiinkin. =)

Nyt on ihanan rentoutunut olo ja on kiva päästä pelien makuun. Vapaapäivät tekee välillä ihmeitä! =)

Bis gleich!

torstai 1. marraskuuta 2007

Koutsin haaste

Tässä tulee vastaukset koutsin heittämään blogihaasteeseen.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. tarjoilija
2. lehdenjakaja
3. mansikanpoimija
4. lentopallo

Neljä paikkaa, joissa olen elämäni aikana asunut:
1. Kausala
2. Tampere
3. Hämeenlinna
4. Bergisch Gladbach

Neljä TV-ohjelmaa, joita tykkään katsella (juuri nyt)...aika saksalainen valikoima...;)
1. Eurosport
2. MTV
3. Salatut Elämät
3. Pako

Neljä paikkaa, joissa olen lomaillut:
1. Istanbul
2. Ayia Napa
3. Teneriffa
4. Tukholma ;)

Neljä Internetsivua, joissa käyn päivittäin:
1. gmail
2. oma blog
3. lentopalloliitto
4. Yle TekstiTV

Neljä lempiruokaani:
1. kanapasta
2. paistettu nuudeli kanalla
3. tortillat
4. uudet perunat ja jauhelihakastike

Missä haluaisin olla juuri nyt:
1. saunassa
2. hierojalla
3. kaverien/perheen luona Suomessa
4. etelän lämmössä

This is my life

Aika on mennyt nopeasti eteenpäin ja on taas mukava rauhoittua ja kirjoitella blogikuulumisia. Hulinaa on taas riittänyt (luonnollisesti), mutta nyt saimme päävalmentaja Dirk Sauermannilta neljän päivän vapaan! =) Lepo tulee nyt tarpeeseen, koska paikat alkaa olla todella väsyneet ja jumissa.

Viime viikon sunnuntaina vietin omia synttäreitäni. Mittariin tärähti 22 vuotta! Huh huh, polvia onkin alkanut särkeä normaalia enemmän. No, vanhuus ei tule yksin...heh heh! =) Pelikaverit lauloivat minulle onnittelulaulun saksaksi ja he yllättivät minut myös suklaakakulla. Nam nam! Päivän kruunasi ensimmäinen voitto ja vielä murskanumeroin 3-0. Olo ei olisi voinut olla enää parempi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin...

Joonaksen sisko Iina ja hänen poikaystävänsä Saku olivat viikon verran kyläilemässä. He saivat nauttia jääkiekkopelistä, Domista (tottakai), meidän pelistä, After Job Partysta ja muuten vaan löhöilystä ja nukkumisesta. Meillä oli todella hauskaa aikaa ja katsottiin Kummeleita oikein urakalla.
Tänään me veimme Joonaksen kanssa vieraat Düsseldorfin lentokentälle ja meinasi käydä aika hassusti. Nimittäin auton rengas puhkesi ihan loppumatkasta. Onneksi oli vararengas ja pääsimme ajamaan takaisin kotiin. Ajelimme ns. "nössökaistalla". =) Biimerit, Audit, Ferrarit menivät sitten "Euro-kaistaa". Päästiin kumminkin turvallisesti kotiin ja nauttimaan vapaasta illasta.

Huomenna on ohjelmassa shoppailua. Menemme Euroopan suurimpaan ostoskeskukseen Operhauseniin. Aika jännittävä juttu Iitti Nooralle! ;) Viikonlopuna lepäilemme ja seuraamme tottakai urheilua. This is my life!