lauantai 19. joulukuuta 2009

Frohe Weihnachten

Lämmintä joulua teille kaikille!!! Lennän huomenna Suomeen ja vietän joulun Kausalassa/Hämeenlinnassa...

Halauksia! <3

perjantai 11. joulukuuta 2009

Joulua odotellessa

Moiiiiiiiiiiiiiii,

Hui, siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne! Paljon on ehtinyt tapahtua ja tiukka meno jatkuu jouluun asti. Viime viikonloppuna pääsin käymään Suomessa!!! Oli aivan ihanaa nähdä kaikkia tuttuja ja päästä käymään kotona. Pieni lepo oli kyllä paikallaan!

Pelit ovat menneet tähän asti loistavasti! Ollaan palattu kahdeksan peliä ja niistä otettu 7 voittoa. Cupissa ollaan päästy puolivälierä vaiheeseen asti ja huomenna onkin tärkeä peli Vilsbiburgissa. Se on sitten tulos tai ulos -henki...

Meillä on 19.12 tämän vuoden viimeinen kotipeli (jälleen kerran) Vilsbiburgia vastaan.
Seuraavana päivänä lennänkin taas Suomeen ja saan nauttia jouluntaiasta perheitteni kanssa Kausalassa ja Hämeenlinnassa. Toivottavasti lunta olisi vähän maassa ja pieni pakkanen!

Joudun lentämään takaisin Suomeen jo joulupäivänä, koska meillä on seuraava peli tapaninpäivänä. Uudesta Vuodesta ei ole vielä tietoa, koska se riippuu ihan siitä miten pelaamme huomenna. Cupin välierä olisi nimittäin 30. päivä joulukuuta....

Ihanaa joulunajan odotusta teille kaikille!!! <3

torstai 12. marraskuuta 2009

Jaksaa ja jaksaa ja jaksaa...

Neljä peliä ja kolme voittoa, Wiesbadenissa pyyhkii siis hyvin! Viime viikon sunnuntaina pelattiin kotipeli kovaa joukkuetta Hampuria vastaan ja voitettiin tyrmäävästi 3-0!!! Hallissa oli aivan huippu tunnelma ja peli kulki ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Katsomossa oli myös neljä suomalaista, joten liekö siinä syy hyvään onnistumiseen?! ;)

Treenit meidän koko joukkueelta sujuu välillä todella nihkeästi. Saksan talvisää on tällä hetkellä vain ja ainoastaan vesisadetta, joten ehkä senkin takia olemme todella väsyneitä.
Huomenna matkustamme Sonthofeniin ja pelataan lauantai-iltana tärkeä matsi. Toivottavasti hyvä syke jatkuu viime viikosta ja haetaan pinnat kotiin.

Odotan joulua jo aika innolla! Lennän Suomeen 20.12 ja seuraavat yhteiset (pakolliset) treenit on joulupäivän iltana. Olen viimeiset kaksi vuotta viettänyt joulun Saksassa, joten nyt on ihana nähdä perhetta ja kavereita ja TIETYSTI syödä ihania jouluherkkuja!!!!! :) Kohta Saksassa alkaa joulumarkkinat, joten täytyy käydä fiilistelemässä tunnelmaa ja juomassa muutama glühweini!!! Hehehehe.

Mukavaa ja ihanaa viikonloppua!!! <3 Paljon halauksia!

Noora Lotta

perjantai 30. lokakuuta 2009

Kiirettä pitää

Hei hou Suomi! Onpas ollu kiireistä aikaa viimeiset kaks viikkoa. Sarja on tosiaan vihdoin alkanu!!! Ollaan pelattu kaks peliä, yks voitto ja yks tappio. Peli ei ole ollu vielä kauheen hyvää, mutta uskon et parannetaan koko ajan kauden edetessä. Olen päässy ihan mukavasti pelaamaan, vaikka ennen kauden alkua ajattelinkin, että käynköhän kentällä lainkaan. Tosi hyvä juttu! :)

Olen nyt sitte JO 24 vuotta vanha!!! Niin se aika vaan menee kovaa vauhtia eteenpäin! Juhlin synttäreitä pelikavereitten kanssa. Puhelin pirisi koko päivän ja onnitteluviestejä tuli paljon, kiitos niistä! <3
Joonas oli pari viikkoa sitten täällä ja ehdittiin tutustua moneen kaupunkiin tässä lähellä. On tämä kyllä hienoa aluetta! Alan jo pikku hiljaa oppimaan liikkumaan täällä ilman navigaattoria. Hyvä minä (olen erittäin huono karttojen kanssa)! ;)

Huomenna lähdetään ajelemaan kohti Lohhofia (Münchenin lähellä). Meillä on sunnuntaina peli nousiajoukketta vastaan. Loukkaantumisia meidän joukkueella alkaa olemaan jo riittävästi, joten toivotaan, että saadaan kuusi tervettä pelaajaa kentälle. Kova peli tiedossa ja voitto pitäisi ottaa!

Nyt on taas lähdettävä treenaamaan! Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Suomeen! :)

Noora Lotta #2

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Odottavat tunnelmat

Enää 10 päivää niin kausi starttaa vihdoin käyntiin!!! On tätä jo odotettukin! Meidän ensimmäinen peli on heti kovaa joukkuetta Stuttgartia vastaan 17.10. Tällä kaudella bundesliigassa on 14 joukkuetta ja pelaamme kaksinkertaisen sarjan - yhteensä pelejä siis kertyy 26 kappaletta. Viimeinen koitos käydään vasta 8.5 Münsterissä.
Meillä on kasassa hyvä ja kokenut joukkue. Harjoituspelit viime viikolla kansainvälisessä turnauksessa Dippoldiswaldessa osoittivat, että ollaan oikealla tiellä harjoittelun suhteen. Hävisimme ainoastaan yhden pelin ja senkin finaalissa viime vuoden mestaria Schweriniä vastaan 3-1.
Oma pelirooli joukkueessa on vielä pieni arvoitus. Peliminuutteja harkkapeleissä ei ole tullut kovinkaan paljon, mutta viime viikolla annoin ihan hyviä näyttöjä valmentajalle, että minuakin voi välillä vaihtaa kentälle. Täytyy vaan jaksaa painaa treeneissä ja pysyä positiivisena! :) Jossain vaiheessa se kova työ varmasti palkitaan (lue Noora tämä lause joka päivä!)!

Meillä on nyt kymmenes treeniviikko meneillään. Harjoituspelit ovat vihdoin ohi ja voidaan keskittyä tosipeleihin!
Ens viikon maanantaina Joonas tulee ensimmäistä kertaa Wiesbadeniin!!! Huippua! On tässä ollutkin pitkä pätkä etten ole nähnyt aviomiestäni...hehehe! ;)

Peukkuja pystyyn Suomessa meidän sarjan startatessa käyntiin!!! Toivotaan hyviä pelejä ja menestystä! Seuran johto antoi meille tänään vähän porkkanaa. Jos saavutetaan mitali tai voitetaan Saksan Cup, niin päästään ens kaudella Karibialle kahden viikon harjoitusleirille....

Paljon halauksia! <3 Noora Lotta

lauantai 19. syyskuuta 2009

Kiina

Kahden viikon matka Kiinassa oli uskomaton kokemus! Lentopallon lisäksi pääsimme myös kiertelemään nähtävyyksiä Pekingissä ja Hong Kongissa. Parin viikon saldona 60 tuntia matkustusta bussissa/lentokoneessa, seitsemän virallista peliä ja paljon treenitunteja. Huh!

Lensimme Pekingiin Frankfurtin kentältä. Lentoaika oli noin 9 tuntia. Ensiksi luulin, että meillä on lentokoneessa paljon jalkatilaa, mutta karu totuus paljastui vähän myöhemmin. Istuimet olivat vierivieressä ja jalkoja ei saanu kunnolla edes suoriksi. Matka tuntui loputtoman pitkältä, mutta onneksi vihdoin ja viimein pääsimme perille Aasian mantereelle.
Ensimmäiset kymmenen päivää olimme Tianjinin kaupungissa (5,2 milj. asukasta). Treenasimme melkein joka päivä paikallisen seurajoukkueen kanssa ja pelasimme kolme peliä. Me ei voitettu koko aikana erääkään eli lentopallon taso Kiinassa on kova. Saatiin kumminkin paljon hyvää oppia kiinalaisilta valmentajilta.
Ensimmäisellä viikolla saimme nauttia yhden päivän turistina olosta Pekingissä. Valloitimme Kiinan muurin, tunkeuduimme Kiellettyyn kaupunkiin, myöhästyimme vuodella olympialaisista ja koimme upeita yllätyksiä kiinalaisessa ravintolassa. Upea päivä!

Toisella viikolla lensimme Pekingistä kohti Guangzhoun kenttää ja sieltä jatkoimme bussilla Thaisaniin. Ilmasto Etelä-Kiinassa oli täysin erilainen kuin pohjoisessa - lämmintä yli +30 ja älyttömän kostean nihkeää.
Meidän hotellin sijainti oli aivan kaupungin ytimessä. Sen takia pääsimme kokemaan ja näkemään enemmän kiinalaista elämää kuin Tianjinissä. Liikenne oli aivan mahdoton, ihmisiä PALJON ja melua riitti aamusta iltaan.
Thaisanissa pelasimme neljä peliä; saldona yksi voitettu erä!!! Tavoite oli siis saavutettu, hehehe! Lentopalloilun jälkeen matkustimme Hong Kongiin matkan viimeisenä päivänä. Pääsimme siis "taas" kokemaan turistielämää. Meidän oppaanamme oli kiinalainen naishenkilö, jonka puhekielenä oli "englanti". Mitään ei ymmärretty, mutta hauskaa oli! :D Hong Kong kaupunkina kahteen edelliseen verrattuna oli paljon siistimpi ja vauraampi.

Takaisin Saksaan lensimme Hong Kongin kentältä ja lentoaika tällä kertaa oli 11 tuntia. Jokainen meistä oli kotiin päästyään erittäin väsynyt ja nälkäinen...vaikka riisin yliannostus reissussa tulikin.
Kiina on nyt nähty ja koettu - kerta oli ensimmäinen ja uskon, että myös viimeinen! ;)

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Ni hao!

Huomenna lähdetään Kiinaan kahdeksi viikoksi harjoitus/pelireissulle. Meidän lento lähtee 17:20 Frankfurtista ja ollaan perillä Pekingissä 8:30 paikallista aikaa, aikaero Suomeen on kesäaikana 5 tuntia. Lento tulee olemaan rankka, mutta oikealla asennoitumisella matka menee varmasti hyvin ja nopeasti. Kahden viikon aikana vierailemme Pekingin, Tianjinin ja Hong Kongin kaupungeissa. Pelaamme sinä aikana muutamassa turnauksessa kiinalaisia huippujoukkueita vastaan. Kokemus tulee olemaan aivan älytön!
Pientä jännitystä on jo ilmassa! Olen pakannut kassiin pääasiassa treenikamoja ja hellevaatteita. Pekingin viiden vuorokauden sääennuste lupaa +26-28 astetta. Kuumat oltavat tulee siis olemaan treeneissä! :)

Viikko on menny täällä mukavasti. Pientä väsymystä on ollut kaikilla ja treenien taso ei ole ollut kauhean hyvä. Onneksi saadaan nyt "pientä" vaihtelua treenaamiseen, kun matkustetaan Kiinaan. Joukkueen yhteishengelle matka on erittäin tärkeä!
Perjantaina treenien jälkeen olin muutaman pelikaverin kanssa Frankfurtissa. Reinin varrella oli valtavan iso musiikki- ja ruokafestivaali. Ihmisiä oli aivan älyttömän paljon ja tunnelma uskomaton. Tulipa taas tutustuttua uuteen kaupunkiin Saksassa! :)

Lämpöä ja iloa Suomeen! Kirjoittelen Kiinan tapahtumista blogiin, kun olen kotiutunut takaisin Wiesbadeniin! :)

Halauksia,

Noora Lotta

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Wiesbaden city

Yhdettoista treenit on tällä viikolla takana. Olo on nyt sunnuntaina aika väsynyt! Onneksi tänään on vapaapäivä ja voi vaan köllötellä kotona. :)
Meillä oli treenien lisäksi myös paljon sponsori tapaamisia. Keskiviikkona treenien jälkeen olimme Wiesbadenin kaupungin kiertoajelulla. Oli tosi mukava nähdä kaikki kiinostavat paikat ja nähtävyydet. Kaupunki on kyllä todella upea! Vanhoja rakennuksia, upeita valaistuksia ja vihreyttä joka puolella. Kannattaa joskus lähteä lomalle Wiesbadeniin! ;)

Me treenataan vielä viikon ajan Saksassa, mutta 31.8 suuntaamme kohti Kiinan Pekingiä. Harjoitus/pelireissu on kestoltaan pari viikkoa. Jippiiii, kohta pääsen kokemaan uusia seikkailuja Euroopan ulkopuolella ensimmäistä kertaa elämässäni!!!

Ilmat ovat olleet edelleen TODELLA lämpimiä! Viikon korkein lämpötila oli +37!!! Treenaaminen on tuplasti rankempaa tällaisilla helteillä. Tulispa talvi jo pian!!! Kovat helteet ei ole ihan mun juttu...

Ai niin, aloitan lokakuun alussa opiskelemaan kasvatustieteitä avoimessa yliopistossa (netin välityksellä). Odotan jo innolla opiskelua!!! Treenien ja pelien lomassa on mukava saada ajatukset pois lentopallosta. Osaankohan vielä opiskella...hehehe! :)

Tsemppiä ens viikkoon!!! :)

Noora Lotta


lauantai 15. elokuuta 2009

Oestricher Strasse 5, 65197 Wiesbaden

Liebe Grüsse von Wiesbaden! :)

Täällä sitä nyt ollaan oltu pari viikkoa täydessä työntouhussa! Saatiin eilen nettiyhteys meidän kämppään, joten nyt on vähän helpompaa olla yhteyksissä Suomeen ja kirjoitella blogitekstejä. Jaan asunnon tosiaan kahden saksalaisen pelurin kanssa. Tähän asti kaikki on menny vielä hyvin! Kielen opettelun kannalta tämä on loistava tilaisuus! Jos vihdoinkin pystyisin puhumaan vain saksaksi.
Alku on tosiaan ollut täällä rankka! Harjoituksissa mennään lujaa koko ajan - lenkkiä, punttia, biitsiä ja lajitreeniä. Ollaan aloitettu treenaaminen aika monipuolisesti; jokainen pelaaja pääsee tekemään kaikkea. Päävalmentaja on kiinalainen (nainen) ja kakkosvalmentaja saksalainen (mies). Olen tähän asti tykännyt molemmista! ;) Treeneissä on ollut hyvä meininki!

Kävin viime viikonloppuna Leverkusenissa hakemassa mun kamat pois "vanhasta kodista". Minunhan piti tosiaan pelata siellä vielä ens vuosi, mutta rahavaikeuksien takia he joutuivat perumaan sarjapaikkansa. Harmi juttu!
Olen kumminkin todella tyytyväinen uuteen seuraan! Parempi joukkue, jolla on mahdollisuuksia ensi kaudella vaikka mihin!
Leverkusenissa tapasin paljon kavereita. On todella kivaa, että alkaa Saksassakin olla jo paljon tuttuja. Käytiin Leverkusenin olutfestareilla ja meno oli hurjaa! On noi saksalaiset aika hurjia oluitten ja makkaroittensa kanssa! ;)

Parin viikon päästä lähdemme joukkueen kanssa harjoitusleirille Kiinaan!!! Uskomattoman hienoa! Lennämme ensin Pekingiin, siitä Tianjin nimiseen kaupunkiin, ja viimeiset päivät vietämme Hong Kongissa. Pääsemme matkan aikana myös tutustumaan kaupunkeihin, joten pari viikkoa ei mene pelkästään lentopallon parissa. Saas nähdä kuinka kovaa pallot lentelee Kiinassa. Kypärät päähän ja menoksi!

Meillä on nyt viikonloppu vapaa. Ajateltiin pelureitten kanssa lähteä Wiesbadenin viinifestareille. Kuulemma tapahtuma on todella iso kaupungissa. Kivaa!
Mukavaa viikonloppua Suomeen ja katselkaa ahkerasti Berliinin kisoja! :) Kirjoittelen blogiin taas ens viikolla ja kertoilen kuulumisia. Kiirettä on pitäny tähän asti, joten sama meno varmasti jatkuu! Kauden alkua odotellessa...(17.10 ensimmäinen peli)

Schönes Wochenende! :)

Noora

lauantai 1. elokuuta 2009

Wiesbaden here I come!

Lotan matkat maailmalla jatkuvat edelleen Saksassa, mutta uudessa kaupungissa. Täältä tullaan Wiesbaden!!!
Juttujen kirjoittaminen jatkuu taas kesän tauon jälkeen! :)

Bis bald,

Noora

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Todiiii, tulihan se sieltä!

Eilen voitettiin kotipeli Suhlia vastaan 3-2, viides erä päättyi 16-14!!! Jes jes jes! Fiilikset olivat mahtavat pelin jälkeen. Ollaan tehty koko kausi älyttömästi hommia ja eilen saatiin työllemme ansaittu palkinto.
Nadja Schaus (yksi meidän tärkeimmistä pelaajista) pyöräytti nilkkansa perjantain treeneissä, joten hän ei pystynyt pelaamaan eilen. Joukkueeseen tuli loukkaantumisesta lisää taistelutahtoa ja pelattiin aivan hurmiossa. Ollaan hävitty tällä kaudella melkein jokainen 3-2 peli. Eilen pysyttiin rentoina loppuun asti ja näytettiin kotiyleisölle, että mekin osataan voittaa. ;)

Kaksi viikkoa ja kaksi peliä jäljellä. Ensi viikon sunnuntaina pelataan Chemnitzissä ja viimeinen peli kotona Hampuria vastaan. Jotenkin tuntuu, että kausi loppuu liian aikaisin. Tarkoitan, että ollaan saatu hyvä syke peleihin loppukaudesta. Toivottavasti jaksetaan puristaa vielä pari viikkoa positiivisin mielin. Sen jälkeen kutsuu Suomi ja maajoukkue.

Kevät/kesä on täällä jo pitkällä. Keskiviikkona lämpöasteita oli jo +26!!! Ihanaa!

Nähdään kohta Suomessa! Peukut pystyssä loppuun asti!

Noora Lotta

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Elän unelmaani

Kolme ja puoli viikkoa kautta jäljellä - vain neljä peliä on enää edessä. Kohta pitkä uurastus on jälleen takana. Kausi on ollut jälleen kerran aivan mahtava. Olen saanut kokea upeita elämyksiä kentällä, tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut elämään eri kulttuurissa ja ympäristössä. Jokainen päivä on täynnä jännitystä ja uusia haasteita.

Ulkomaille lähtö oli yksi parhaista päätöksistäni. Olen kehittynyt lentopalloilijana ja ihmisenä valtavasti. En vaihtaisi päivääkään pois.
On kuitenkin rankkaa olla erossa rakkaista ihmisistä. Elän kumminkin unelmaani ja haluan nähdä mihin tämä polku minut vie. Otan kaiken tästä irti ja katson sen jälkeen kuinka pitkälle olen päässyt. En koskaan joudu katumaan päätöksiäni; päinvastoin, voin olla ylpeä siitä mitä olen saavuttanut ja kokenut elämässäni.

Eli Lotta käy täysillä tuleviin haasteisiin! Vielä viimeinen puristus ja sitten paluu kotiin Suomeen! :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Voitto!!!

Aika uskomattomalta se kuulostaa, mutta voitettiin viime viikon lauantaina!!! Ja vielä 3-0!!! Pelattiin kauden parasta peliä, vastaanotto pysyi kasassa ja meidän torjuntapeli oli aivan huikeaa. 18 tappotorjuntaa kolmeen erään on kova tulos. Oma peli kulki myös hyvin! Otin 6 torjuntaa, jiiiiihaaaaa....vanha Lote is back! ;)

Lauantaina matkataan Schweriniin ja yritetään jatkaa rennolla pelillä. Edelleenkin paineet on vastustajan puolella. Loppukauden vastukset on Saksan kärkijoukkueita, joten urakka on haastava. Kovalla itseluottamuksella pääsemme pitkälle.

Kautta on jäljellä enää vähän reilu viisi viikkoa. Aika on mennyt älyttömän nopeasti eteenpäin. Kohta on ihana päästä Suomeen ja omaan kotiin!!! Loppurutistus enää jäljellä.

Bis bald,

Noora Lotta

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Aivan sama

Uusi viikko ja Leverkusenissa sama tahti jatkuu - paljon treeniä ja hävitty peli. Aika pohjalla ollaan tällä hetkellä. Jotenkin täältä on noustava...mutta miten?
Otan loppukaudeksi asenteen "aivan sama". En tarkoita, että luovuttaisin, vaan lähden peleihin rennolla mielellä ja yrittämään parhaani. Huonommin emme voi enää pelata ja alemmas emme voi vajota. Kyllä niitä voittoja alkaa tulla. Saamme vielä sen ansaitun palkinnon...

Aachenissa oli aivan mahtava tunnelma pelata. Yleisöä oli 1300, joten melu oli uskomaton. Välillä kentällä ei kuullut edes omia ajatuksia, kun kotiyleisö pauhasi rumpuja niin lujaa. Hieno fiilis pelata!

Lauantaina pelit taas jatkuu. Tänään on vapaapäivä ja ajattelin mennä käymään saunassa. Eiköhän sen jälkeen kaikki pettymykset ole pyyhitty pois! Täytyy aina muistaa, että tämähän on vain lentopalloa...

Lumisia hetkiä Suomeen. Täällä on lämmintä jo +14!

Halauksia!

Noora Lotta

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Lepo

Helou Suomi,

Uusi viikko on taas pyörähtänyt käyntiin treenien merkeissä. Meidän viimeisin peli oli reilu viikko sitten Stuttgartia vastaan. Hävisimme pelin 3-1, mutta olen erittäin ylpeä meidän joukkueen pelistä. Taistelimme joka pallosta hullun lailla ja olimme lähellä voittaa koko ottelu. Viimeisten pallojen kovuuus oli kadoksissa, joista vastustaja rankaisi välittömästi. Katsomossa oli paljon suomalaisia kannustamassa Bayeria voittoon. Harmi ettei voittoa irronnut, mutta toivottavasti peliä oli mukava seurata.

Vieraiden lähdön jälkeen minuun iski kauhea vatsaflunssa. Korkea kuume ja ruoka ei pysynyt sisällä. Onneksi tauti lähti pois kolmessa päivässä, mutta jossain vaiheessa ajattelin, että selviääkö tästä ikinä.
Viime viikon perjantaina tein yllätysreissun Suomeen. Meillä oli kolmen päivän vapaa treeneistä, koska seuraava peli on vasta 16.3. Joonas oli NIIN yllättynyt nähdessään minut Hämeenlinnassa. Ei meinannut oikein uskoa, että se olen minä. Viikonloppu oli aivan ihana. Lauantaina kävimme katsomassa Vanajan ja Trackersin puolivälierä pelit. Muu aika vietettiin kotona rentoutuen.

Eilen alkoi taas treenit ja kovaa mennään koko viikko. Ensi viikon maanantaina on vieraspeli Aachenissa. Taistelua on jatkettava ja uskottava vain siihen, että niitä voittojakin alkaa tulla!

Lumista viikkoa Suomeen!

Noora Lotta

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Täältä on vaan noustava

Hallo pitkästä aikaa!

Viime blogi päivityksestä onkin kulunut jo yli kuukausi. Kaikki on täällä ennallaan. Treeniä paljon ja tietysti pelejä. Ollaan pelattu viime aikoina todella huonosti. Ei vaan mikään onnistu ja itseluottamus on alhaalla. Täytyy vaan jaksaa tehdä töitä. Välillä lentopallo on vaan niin vaikeeta.

Joonas oli täällä viettämässä talvilomaansa melkein kahden viikon ajan. Oli todella huippua! Treenasin tietysti koko ajan ja yhden viikonlopun olin Berliinissä (treffasin Pikiksen!!!), mutta muuten saimme nauttia toistemme seurasta.
Ensi viikolla Sohvi, iskä, Omma-setä ja hänen kaveri lentelevät Saksaan. Jippii, kiva saada vieraita!

Polvi on ollut todella hyvä. Olen niin iloinen siitä! Osaan nyt kuunnella omaa kroppaa paremmin kuin ennen. Tiedän milloin kannattaa ottaa vähän rauhallisemmin! ;)

Kausi on ollut raskas, mutta uskon, että olen oppinut taas paljon uutta. Pelata saan koko ajan ja treenata kovaa. Toivottavasti voittojakin alkaa tulla pian!

"Hyvin usein voittajia on häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran."

Halauksia!

Noora Lotta

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kovaa mennään

Guten Tag zusammen!

Pari viikkoa on kulunut siitä, kun palailin takaisin Saksaan viikon lomalta. Viikot ovat olleet erittäin rankat! Treenitunteja on kertynyt huikea määrä. Saatiin myös uudet punttiohjelmat ja voin sanoa, että paikat ei ole ikinä ollut näin jumissa.
Ollaan pelattu myös pari peliä. Ensin Chemnitziä vastaan otettiin 3-1 voitto ja viime viikonloppuna niukka 3-2 tappio Wiesbadenille. Peli oli äärettömän jännittävä, täynnä upeita palloralleja ja uhrautumista puolin ja toisin. Harmi ettei ei saatu käännettyä peliä meidän eduksi. Sunnuntaina pettymys oli aika suuri...

Tätä on urheilu. Toisen joukkueen on hävittävä ja toinen kerää pistepotin kotiin. Onneksi saimme valmentajalta kahden päivän vapaan (uskomatonta), jotta voimme saada ajatukset pois lentopallosta ja hoitaa meidän paikat hyvään kuntoon.
Lähdenkin tästä kohta hierontaan ja illalla katselen telkasta lentopallopelin...se siitä ilman lentopalloa vapaista...hehehe! ;)

Lumet ovat sulaneet kokonaan pois ja uskon, että pakkaspäivät ovat nyt takanapäin. Kevättä on mukava odotella, kun päivät pitenee ja lämpöasteet nousee.
Tämä viikko vaan treenataan ja seuraava peli on Hampurissa 27.1. Jälleen kerran on kova vastus, mutta meillä on täydet mahdollisuudet voittaa peli.

Mukavaa viikkoa!

Noora Lotta

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Arki on taas koittanut

Täällä ollaan edelleen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime viikkoina. Suomen reissu oli erittäin onnistunut. Viikko meni erittäin nopeasti. Jääkiekko-, salibandy-, lentopallopeli, Kausala, Uusi Vuosi kavereiden kanssa, lumi, pakkanen, perhe, oma koti, suomalainen ruoka...

Treenit ovat jo taas alkaneet ja vuoden ensimmäisestä pelistä otettiin 3-1 voitto. Peli oli meiltä aika surkea, mutta saimme tarvittavat kaksi pinnaa.
Ensi viikko on taas täyttä tykitystä. Treeniä koko viikko ja lauantaina pelaamme seuraavan kotipelin Wiesbadenia vastaan. Siitä pelistä otamme voiton!

Saksassa on paljon lunta maassa ja pikku pakkanen. Olin tänään ulkona kävelemässä pari tuntia ihanassa auringonpaisteessa.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! :)

Noora Lotta